lauantai 4. huhtikuuta 2015

"oon niin nevahööd susta."

Tilannekatsausta rosannaofmayhin.

Tunsin ihan suunnatonta ylpeyttä äsken googlatessani "karhu villasukat".
Tämä hakusana siis johtaa ensimmäisenä tänne meän toukolaan ja tunnistan minun kirjoneuleohjeella tehdyt sukat "alkuperäsestä" Voihan Villasukka-ryhmän ohjeesta sillä, että nallen poskissa on rannut, eikä ole kiinteä keltanen.



Tämä karhusukka-postaus näkyy oikeassa reunassa luetuimpana nimellä Villasukkia ja Harry Pottereita ja veikkaan, että tätä suositumpaa postausta ei tule tässä blogissa koskaan ikinä olemaan.
Joten suurkiitos, karhun ystävät ja ahkerat neulojat!


Suunnattoman kiitollinen olen siis kaikille teille kävijöille. Ymmärrän, että kaikilla ei esimerkiksi google+ tunnuksia ole, mutta olisin niin äärettömän kiitollinen jos jättäisitte edes pienen merkin vierailustanne, jotta tiiän että tänne raapustaminen ei ole turhaa. Välillä meinaan tuntuu, että minun oma kiinnostus koko blogia kohtaan hiipuu, kun tuntuu, että kirjoittaa aina vaan itselleen.
 Näkkyyhän se liikenne kävijämäärissä, mutta ei se ole sama asia.

Tiiän, että kuka tahansa (kävijä- ja lukijamäärältään) pienempi bloggaaja arvostaa sitä, että käytätte edes sen kaksi minuuttia ajastanne kirjottamalla pienen kommentin, jos olette todenneet kirjotuksen hyödylliseksi/huonoksi/hyväksi. Perustelettehan vielä, että miksi. 
Mun maailma on ainakin hippasen verran kirkkaampi ja parempi, kun sähköposteja selatessa siellä näkyy se työn hedelmä, sormet ruvilla kirjotetun blogin nimi ja kommentin jättäjän nimi. 


Nyt on ollu menossa ilahduta bloggaajakaveria- haaste, enkä ole lähtenyt siihen vielä mukaan, siispä nyt teenkin temput ja oon erilainen. Haastankin kaikki lukijat ilahduttamaan pieniä ja suuria bloggaajia, jotka jaksavat kirjottaa ohjeita, kuulumisiaan ja kuvata töitänsä ja elämäänsä kaiken kansan nähtäville.

Jättäkää edes muutama sana. Se on oikeasti pienintä, mitä voi lukijana tehdä, mutta ne sanat on bloggaajalle korvaamattomia.


Otetaanhan ittiämme niskasta kiini?


rakkain terveisin, 
toukolan romsi