Aurora

5/06/2016 04:26:00 ip.

Nyt tehdään blogin luonteesta poikkeava postaus.
Kävin tuossa keskiviikkona reissun Ylitorniolla istumassa kampaajan penkissä semmosen hassun reilu viisituntisen.

Mukana oli  kamera, donitseja, muuta evästä ja neule, johon en ehtiny koskeakaan. 
Taitava Johanna (sydän) taiko minun hiuksista kertalaakista ihan uuet, hienot ja mie en ole ikinä ollu päästä näin villin värinen; normaali.


Lähtötilanne oli melko kiilloton, tyvestä moneen kertaan musta-violetiksi värjätty ja pituudesta moneen monituiseen kertaan maskeilla ja suoraväreillä punaseksi ja pinkiksi värjätty hius. Pohjalla oli myös latvassa yksi vaalennus.


Tyvi jätettiin tummaksi ja pituus näytti yhden vaalennuksen jälkeen tältä. Hiukset otti yllättävän vähän runtua ja tuntu vahvoilta vielä vaalennuksen jälkeenki, vaikka ei mitään käsittelyä käytettykään. Punanen oli silti paikoittain aika tiukassa.


Tyveen laitettiin tummin mahdollinen ruskea, välille liukuun tumma kultakupari ja latva vaalennettiin uudestaan, tavotteena ihana colormelt tukka.

kaikista tarkin kuva väristä

Ja voi pojat mikä tukka mulle tulikaan!

 Pituudesta lähti reilu 5 cm. Punasta näkyy vähän siellä täällä, varsinki sivuilla päällimmäisissä hiuksissa koska siihen on eniten maskeja laitettu. Uskon kuitenki toiveikkaasti, et kesällä pihalla ollessa aurinko vaalentaa tätä vielä entisestään. En ole koskaan ollu vaalea, enkä ikinä ole aatellu että laittasinkaan, koska mulle ei (muka) sovi. Tumma tyvi kuitenki tekee aika paljon, enkä vois kuvitellakaan, että mulla ois enää ikinä tasasen värinen tukka. Moniväri on paras!



Johanna kuvaili tätä tukkaa auringonlaskuksi ja mulla tulee latvasta mieleen prinsessa Ruusunen. Myöhemmin sitten kesällä tyven kultakupariin lisätään syvän ruskeaa, että liu'usta tulee, no, liukuvampi :D

Kaikki mulle käytetyt värit on Simin SensiDO-värejä ja merkki on täysin kotimainen :)


Johannan hiustaikoja löytää Facebookista ja Instagramista
(linkit teksteissä)
ja


Ootteko te tehneet itselle suuria hiusmuutoksia?

tudiluu!

Saatat tykätä myös näistä

2 kommenttia

  1. Oooh ihanat :3 Mieki niin tahtosin värjätä tätä pehkoa mutta ei vielä raaski kampaajalle ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tyyristä hommaa, siks käynki hyvin harvoin. Viimeksi 2,5 vuotta sitten. :D Mutta nyt jos ajattelisin ite uuestaan tätä, alottasin säästämisen kampaajakäynteihin, vaikka ei oliskaan vielä ideaa. Vaalentamisprojekteihin varsinki kannattaa säästää. Ja kiitos! <3

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)

bloglovin'

« rosannaofmay

Kevytyrittäjä

ukkofi_badge2_s.png

Pinterest