Tanssi, tanssi lintuseni!

26.1.17


Tanssi, tanssi kultaseni!


Ja minähän tanssin, ilosta.

Tallinnan toinen tuliainen pääsi puikoille puolen kuun tienoilla. En ois ikinä voinu käyttää sitä lankaa paremmin. Se istuu tähän malliin kuin nenä päähän. Niin ku pääsin aikasemmassa postauksessa avaamaan, tää oli mainio telkkarineule. Pitsiosuudet tosin hoidin hiljasuuessa, mutta neki alko kulkemaan loppua kohden rutiinilla. 


Nurmilintu
Heidi Alander


Puikot 3½ mm
Lanka Austermann hand painted väri fidschi (100g/420m) 
hot socks uni (valkoinen)
Langanmenekki 128g

Nyt mullakin on oma Nurmilintu. Se on melko pieni, mutta niin kaunis. Muokkasin ohjetta vähän tekemällä huiviin enemmän kerroksia, koska se tuntu ihan liian pieneltä siinä kohtaa, missä sen piti loppua. Ensimmäinen raitaosuus on tehty tuplana. Loppupeleissä mulla tais olla viimisen pitsin lopussa puikoilla ohjeesta poiketen 169 silmukkaa. 




Pääsin vihdoin käyttämään jo kauan sitten tilaamaani woolwinder-kerijää. Kerästä tuli kaunis, eikä siihen meinannut raskia koskea. Voisin ostaa kaikki maailman liukuvärilangat vain keriäkseni ne ja sitten voisin tuijotella niitä kuolaten. ♥
Austermann-langan neulottavuus oli uskomattoman hyvä, eikä keräkään ollu Karnaluksissa kovinkaan kallis joten suosittelen. 


Yllättäen, valkoinen hot socks uni loppu kesken viimisen pitsiosuuden, joten korvaava lanka täyty saaha heti. Käytin himpun paksumpaa Hjertegarnin basicia loppuun 3.75mm puikoilla ja sen huomaa, mutta vain kuvista. Luonnossa eroa ei juuri näe, joten en anna sen häiritä.


Onko sulla nurmilintu?

tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

12 kommenttia

  1. On mulla nurmilintu! Ja kohta postailen hitchhiker huivin samasta langasta :) Ja olen todellakin samaa mieltä, että tota lankaa ei olisi voinut paremmin käyttää. Sukissa olisi varmaan mennyt hukkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! Oon katsonut kuvia tästä tehdyistä sukista ja ne ei säväyttäny yhtään, hukkaan olis menny. Täytyy käydä katsomassa sunkin huivi! Kiitos kommentista Venla :)

      Poista
  2. Niin nätti! Millainen on kaulassa? Täytyy pistää malli muistiin 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa pukea tätä vielä (😂) mut toi viiminen kuva on itseasiassa kaulassa. Tää mun on tosi lyhyt joten ei mee ympäri ku kerran. Ohje oli mun mielestä vähän kryptinen aluksi joten pieni googlailu oli paikallaan kun lyhenteitä ei ollu selitetty mihinkään. Mut suosittelen neulomaan! ❤️

      Poista
  3. Ihana malli ja syksyllä valmistui minunkin Nurmilintuni :) Tuo lanka on kyllä ihan nappivalinta tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihanaa et niin moni on samaa mieltä lankavalinnasta! ❤️ Helpottaa ku mua pelotti millanen värioksennus tästä tulee 😄

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jostain ihmeellisestä syystä sun blogis on pudonnut mun seurattavat-listalta, syy on tuntematon. :'< Piti lisätä uusiks koska onhan tää niin kiva! Mutta hei, muistan että oon joskus ruikuttanut tosta typerästä harmaasta palkista mustan yläpalkin alapuolella (se googlen läpälää hyväksytkö nämä ehdot lässynlää), joka ei lähde pois :( Ootko keksiny asialle ratkaisua?

      Poista
    2. Ootko? Mie en muista :D syy on siinä, että mun blogipohja on rikki ja se musta palkki varsinkin. Sitä harmaata ei ts. saa pois, valitettavasti. Kun taas jaksan alkaa päivittään ulkoasua, uskon et ongelma ratkeaa. Mut kiva että oot taas täällä 😊

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)