maanantai 6. helmikuuta 2017

Epälaihis

Oon ajatellut pitkään ja hartaasti tätä lankalaihistelua ja oon edelleen sitä mieltä, etten aio osallistua ko. laihisteluun. Kuitenki parin vuoden aikana kehittynyt tapa punnita ja merkata langankulutus on ja pysyy. Miksi en siis silti jatkais sitä perinnettä omana postauksenaan, jossa voin summata edellisen kuukauden plussat ja miinukset. 

Kirjottelen näitä tästedes tagilla monthly, eli kuukausittainen, ettei sekoa minkään muun olemassa olevan kanssa.

Tammikuussa ostin siis 500g lankaa, kun halusin testata vielä silloin tuntemattomampaa  Adlibristä.
Kulutin yhteensä 360g, joten plussalle jäin 140 grammaa. 

Tässä vain osa blogiin päässeistä töistä. Lisäksi on vielä yhdet sukat Adlibriksen Socki-langasta ja yhdet kirjoneulesormikkaat. 

Sukkia en tahtonut postata siksi, että Adlibriksen hype räjähti käsiin, naamalle, instaan, fbhen ja blogeihin ja kaikki näky saavan Socki-manian. Samasta langasta tehtyjä sukkia esiinty blogeissa ja instassa kyllästymiseen asti. Latisti tunnelmaa aika lailla neuloessa juuri saman värisestä langasta. Mut hei, ne ei oo peruspertsat kuitenkaa! :D

Mun kuukauden lempineuleet on ehdottomasti nämä blogiinkin päässeet kaksi työtä 


Nurmilintu-shaali
-128g



Kuurapitsi-lapaset
-85g


Voinko osallistua ja samalla olla osallistumatta laihisteluun?
Huomasin että on parempi mieli, kun ei tarvi orjallisesti käyttää vanhoja lankoja pois ennen uusien ostamista. Tekemisen into palas takas vähän vahvemmin ja se on hyvä. ♥

Koska teillä on langankulutus huipussaan, vai kulutatteko tasaiseen tahtiin ympäri vuoden?
Mun omat tällaiset ajat sijottuu erityisesti vuoden alkuun, kun uutta intoa puhkuen alottaa neulevuoden, mut sit se katoaa kesällä ja tulee takasin syksyn pimetessä. 

tudiluu!