DIY sängynpääty

23.4.17

Nyt tulee ihan sika iso postaus. Tiiätkö sen tunteen, ku haluat tehä jotain niin palavasti, että se alkaa jo viedä yöunetki? Mulla on pitemmän aikaa haluttanu tehä sängynpääty itse. Oikeesti olisin halunnu kokonaan uuden sängyn, mut tässä kun köyhiä ollaan niin pihistetään. Lisäks pitkään kaapissa ollu maali kutitti siihen malliin, että päätin pistää makkarin ilmettä uusiksi. 


Tää projekti on melkein kokonaan kierrätetty ja käytin materiaaleja, mitä löyty kotoa lojumasta tai mitä oon hillonnu jo pitkään tätä varten. Ainoat uudet tätä projektia varten ostetut asiat on maalisutit ja kangas. 

 Perjantaina hain isältä pakkelia ja kaupasta pensseliä ja sutia. Olin aikasemmin viikolla leikannu ittelle valmiiksi pätkän finnfoamia ja ohutta kalustelevyä mikä toimi sängynpäädyn pohjana. Iltasella raivattiin kamppeet makkarin toiselle seinälle ja osa tukkimaan vessaa, että matami pääsee hommiin. Maalasin seinän perjantai-illan aikana kahteen kertaan.

Lauantaina kävimä äitin kanssa Haaparannalla ostosreissulla ja väistämättä myös ikeassa. Sieltä ostin sängynpäätyyn ihanaa eläväpintasta AINA-pellavakangasta vaaleanharmaana. Alunperin tarkotus oli ostaa tumma, mutta piti mennä sillä mitä löyty eikä muuten harmita yhtään. 
Illalla maalasin päätyyn hommatut jalat seinämaalilla, kun ei ollu muuta käsittelyainetta horisontissa.


 Tänä aamuna aloinki hyvissä ajoin kasaamaan ite verhoilua. Vanuna mulla toimi vanha koirien peittona ollu päiväpeite. Käytin sen eilen pikapesussa ja kiinnitin sprayliimalla kaksinkertaseksi, kun leveys riittiki hyvin. Tossa taustalla oleva kalustelevy ei riittäny leveydeltään kokonaan peittämään finnfoamia, mut se ei onneks haitannu. Piti olla vaan jotain, mihin niitit saa uppoamaan. 


Niittasin vanun vuorotellen molemmilta puolilta, että lopputulos on mahollisimman tasanen.
Kulmat huolittelin leikkaamalla ylimääräsen vanun tosi minimiin ja lopuksi ompelin ne pykäpistoilla hyvin kiinni. Näin kangaskaan ei näytä kovin muhkuraiselta, kun vanu on tasasesti kiinni.


Lopuks tietenki niittasin kankaan ja näistä tuli siisteimmät kulmat, mitä oon ikinä saanu aikaan. Taas kerran leikkasin materiaalin alta ihan minimiin. Päädyissä jouduin soveltaan, kun niitit ei pysy kiinni finnfoamissa. Venytin kankaan tiukaksi ja ompelin sen taas pykäpistoin tohon vanuun kiinni, niin se ei jää lörpöksi mistään suunnasta. 



Jalkoihin merkkasin kohdan johon päädyn reuna tulee ja liimasin superliimalla sen ensin kiinni koko työhön. Se sai kuivua tunteroisen ja lopuksi naulasin parilla naulalla ylhäältä ja alhaalta antaan lisätukea. Tää koko rakennelma on loppujen lopuksi tosi kevyt niin ku halusinki, niin jalat pysyy hyvin parilla naulalla. Toivottavasti.


Musta tää on aivan ihana ja toi makkariin vähän raikkaampaa ilmettä. Perusvalkoset seinät toimii jos osaa sisustaa oikein, mut koska mä en osaa niin maalaan tai tapetoin ennemmin. En osaa käyttää omassa kodissa tilataidetta :D 

Lisäks sain olkkarin vanhan kattokruunun makkariin. Valoa!



Suunnittelin tätä niin kauan ja hyvin suunniteltu oli todellaki puoliksi tehty. Tää sängynpääty ja koko makkari-projekti oli kaiken kaikkiaan aivan ihana varsinki ku tiesi koko ajan mitä tekee. Omaan aikaan uppoutuminen on jotaki niin ihmeellistä. Miten voiki olla jonku asian kimpussa niin kauan. Aika menee hujahtamalla ohi! Ku lisänä on lempimusiikki, niin ei tätä voita mikään. 

Ainiin, tän projektin hinnaksi tuli 25 euroa.

Käsityöt ja DIY on yks hulluuden highway. Jos ja kun oot jotaki keksiny, se on pakko toteuttaa.

tudiluu!



Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)