Käsityölupaukset - pitivätkö ne?

19.12.17

Tänä vuonna tein itselleni tammikuussa listan käsityölupauksista, joista haluan näin sopivasti vuoden loppuun tehdä katsauksen. Pitikö yksikään lupauksista? 


Tämän vuoden aikana lupasin tehdä nämä asiat:

✔♥ Opetella, tai ainakin paneutua tarkemmin isompien neuleiden tekoon. 

✔♥ Neuloa yhden isomman huivin.

✔♥ Osallistua hyväntekeväisyyteen. 

💔  Olla ottamatta uutta pentua, vaikka olis mahdollisuus. 

♥ Opetella tekemään karjalanpiirakoita itse. 

 Lukea enemmän. 

♥ Ottaa tavaksi piirtää enemmän.

♥ Vierailla Ivalossa, toivottavasti.

✔♥ Ottaa retriittejä somesta. 

Onnistuin omasta mielestäni oikein hyvin, vaikka yleensä pidän tämmösiä itselle asetettuja, vähemmän tärkeitä, lupauksia todella huonosti ja luistan niistä melkeinpä aina. 
Keväästä kesään neuloin enemmän ja vähemmän ensimmäistä isompaa neuletta, joka oli tosiaankin mun eka itse tekemä neuletakki.
Sitä ennen neuloin tammikuussa Nurmilinnun, sitten kesällä Spotlightin, syksyllä toisenkin ja niin eespäin. Kaiken kaikkiaan neuloin huiveja kolme. Aloitin kyllä neljä, mutta into meni sitten lyhennettyihin kerroksiin ja jätin homman siihen.


Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen lankalaihistelin eksklusiivisesti vain omaan vihkooni ja laitan katsauksen langankulutuksestani, jotta näätte etten oo ollut täysin toimettomana. 
Oon myös myynyt lankoja kirpparilla kahteen otteeseen, josta johtuu osittain suuret miinukset. Tänä vuonna oon ostanut ja myös lahjana saanut lankaa yhteensä 3,9 kiloa. Tsiisus! 

Tammikuu +140g
Helmikuu -213g
Maaliskuu -50g
Huhtikuu +508g
Toukokuu -180g
Kesäkuu -
Heinäkuu -490g
Elokuu +920g
Syyskuu -570g
Lokakuu +619g
Marraskuu -46g
Joulukuu 

Sukkia oon neulonut tänä vuonna vain 11 paria, huiveja 3, lapasia 3 paria, sormikkaita 3 paria ja yhden neuletakin. Lisäksi puikoilla on tällä hetkellä yhdet sukat ja heti niiden jälkeen pääsen aloittamaan näin myöhässä Sweet things-blogin tämän vuoden adventtisukat.

Teettekö te itsellenne uuden vuoden hurmioissa lupauksia käsitöiden saralla?

tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

4 kommenttia

  1. Ihania töitä sinulla :) Itselläni ei ollut muita lupauksia kuin tuo läjän tuhoaminen. Se onnistui kyllä yli odotusten ja hyvällä mielellä lähden seuraavaan läjäprojektiin ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun läjäprojektia on ollut kiva seurata. Saat niin kekseliäitä ratkaisuja vaatteisiin!

      Poista
  2. Käsitöiden suhteen en ole koskaan tehnyt lupauksia. Tänä vuonna voisi tehdä lupauksen, että käyttäisi vanhoja tarvikkeita enemmän töissään ja ostaisi vastaavasti uusia vähemmän. Saisi samalla kaappeihin tilaa :) Lämminhenkistä joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun pitäis varmaan kans tehdä lupaus käyttää vanhoja materiaaleja pois ennen uusien hankkimista, varsinkin lankoja :D kiitos, mukavaa joulunodotusta!

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)