Kevään geometriaa

1.3.18

Terminen kevät on lapissa vielä kaukana, mutta kevät on silti hiipinyt mieleen ja tehnyt sinne kodin. Päivä on pidentynyt hurjasti, kirkasta on jo ennen aamu kahdeksaa ja se piristää mieltä kummasti.


Tälle kuulle mulla on aikomus saada valmiiksi paljon. Päätin tämän kässävuosi-haasteen nähtyäni, että pyrin nyt tekemään enemmän itse vaatteita, kuin ostamaan niitä. Toki on poikkeuksia, kuten esimerkiksi farkut, joita en vielä ala itse ompelemaan. 
Tämä peplumpaita valmistui jo tammikuun puolella, kun tarvitsin työhaastatteluun uuden paidan. Tiiättehän - se paha fiilis kun vaatekaapissa ei oo mitään päälle laitettavaa. Haluan uskoa, että tämä paita oli mun good luck charm, koska sain sen työn ja oon ollut siellä nyt kuukauden. 




Kangas on painettua elastaanitrikoota Kangaskapinasta. Kaavana käytin omille mitoille tehtyä peruspaitakaava ja peplumhelma on täyspyöreä kellohelma.

Mittaa paitakaavasta vyötärön kohta ja lisää parin sentin saumavara, kun leikkaat etu- ja takakappaleet. Ompele olkasaumat yhteen ja hihat. Ompele viimeiseksi koko sivusauma hihasta paidan alareunaan asti.
Leikkaa kaavapaperista valmiin paitaosan alahelman levyinen pala. Palasen korkeus määrittää peplumhelman pituuden, minulla se on n. 20 cm. Leikkaa peplum-kaavaan aukileikkauksia tasaisin välein ja levitä ne auki puoliksi taitetulle kankaalle, jotta saat oikean kokoisen, kellotetun peplumhelman ilman sivusaumoja.
Kuvalliset ohjeet löydät täältä.


Mitä kevään tulo merkkaa sulle?
Mulle ainaki tulee kova sisustus- ja siivousvimma ja 
haluttaa raivata koko koti kesää ajatellen puhtaaksi kaikesta turhasta roinasta.

tudiluu!


Saatat myös tykätä näistä

4 kommenttia

  1. Tosi kaunis peplum. Sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa! Tykkään tosi paljon peplumeista ja kaikista mekkomaisista paidoista. :)

      Poista
  2. On kaunis :) Onnea myös uudesta työpaikasta :)

    VastaaPoista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)