Parvekesisustus

3.6.18

Kesä tuli meille pohjoiseen. 
Eskari loppui ja monet itkut itkin, kun meidän ihanat lapset päästettiin kesälaitumille. 
Tulevat ekaluokkalaiset, syksyllä nähdään taas ♥


Oon ollut niin uppoutunut töihin ja viikonloppuina niin poikki, etten oo paljon uhrannut ajatustakaan blogille. Ommellutkin olen ja käynyt Rovaniemen käsityömessuilla, mutta mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ehkä saan toukokuun mekkoja blogiin asti joku kaunis kesäpäivä. 
Minun kesät on ollu normaalisti pari viime vuotta pyhitetty kakuille, mutta joudun sanomaan niillekin vähäksi aikaa heipat, kun aika ei vaan riitä kaikkeen.


Nykyisen asunnon parvekekin tarvi jotain muuta sisustusta, kuin pahvilaatikoita ja edellisen asunnon pesemättömät matot. Niinpä ollaan tässä kevään päälle raivattu ja siivottu parveke ja sijoitettu kalusteisiin. 

  Yksi iso plussapuoli rajan pinnassa asumisessa on laajempi valikoima kalusteissa. Lähellä on Ikea, Rusta ja ÖoB. Rustasta löytyi ihana kevyt parvekesetti valkoisella rungolla ja meleeratun harmailla pehmusteilla. Häistä jääneillä verhoilla sain ihanan utuisen ja kevyen näkösuojan sohvanurkkaan.
Täällä oon viihtynyt juomassa aamukahveja viikonloppusin ja iltasin ottamassa aurinkoa. 

Paikallisesta tavaratalo Centtilästä löysin puutarhapuolen alelaarista "rikkinäisiä" lyhtyjä, joita kannoin kotiin kolme kappaletta. Kaikista maksoin yhteensä just ja just 15 euroa.  



Älyttömän kuuma parveke on kukkien kans haaste. Positiivisen yllätyksen teki verililjapuu, joka vielä kuukaudenkin jälkeen on elossa eikä ole edes niin pahasti lehtien kärjistä kuivunut, vaikka meillä on paistanut 4 viikkoa putkeen aurinko. Aiemmissa kuvissa esiintyvä valkonen atsalea teki harakirin eilen ja kukat on nyt suurimmaksi osaksi ruskeita. Toivottavasti saan sen vielä elpymään. 

Syksyksi suunnittelen vielä tänne valaistuspuolta. Haaveilen pienistä tuikkivista keijuvaloista katon rajassa ja pienestä lämmityslaitteesta. Asiaa kuitenkin hankaloittaa parvekkeen puolelta puuttuva pistorasia, mutta ehkä siihenkin löytyy ratkaisu. Todennäkösesti se on sähkömies ja iso tukku rahaa. 😄 

Mulla on ollut kamala ikävä neulomista, mutta syksyllä sekin taas varmasti innostaa, kun ilmat viilenee. Tällä hetkellä kiinnostaa kukat, ompelu ja nukkuminen.

Mitä sä aiot tehdä kesällä?
tudiluu 
ja kiva olla täällä taas!

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)