DIY silityslauta

10.8.16


Hupsansaa, kuinka se aika vierähtääpi.

Tämmöstäkö on kokopäivätyön aka normaalin päivärytmin omaavalla ihmisellä? 
Tuntuu, että aika ei kerta kaikkiaan riitä mihinkään, jaksamisesta puhumattakaan.




Viime viikolla tuli tarve pienelle kätsylle silityslaudalle, jonka pystyy nätisti asettelemmaan pöydälle. Meidän oikea, iso silityslauta toimittaa turhan paskan keruupaikan virkaa, suon siis hälle virkavapaata tehtävistään.

Ajatuksena oli tehdä yhdenlainen tilansäästöratkasu, joka ei veisi lattialta jalkoineen yhtään enempää tilaa jo tästä valmiiksi rajallisesta kahden aikusen ja koiran asunnon pinta-alasta. 


Ratkaisu: viestiä appivanhemmille, että toisivat mökin remppajätteestä mulle jonku tarpeettoman, vanhan levyn. Rahaahan minä en aikois tähän kuluttaa.
Sain ku sainki levyn ja eiku tuumasta toimeen.


Mulla oli valmiina jemiksessä niittejä, kangasta ja lämpöhuopaa, eli grillivanua. 
Ainoa, mihin loppujen lopuksi käytin rahaa oli Tokmannilta löytyneet kumiset ovenpysäyttimet ruuveineen. jotka sitten toimittaa silityslaudan jalkojen virkaa. 


Vähän ehkä äsken niitä paikallensa väännellessä vitutti, että epähuomiossa otin pussin, jonka ruuvit oli vääntyny. Nooh...


Tämä oli naurettavan halpa, mutta sitäki hyödyllisempi DIY, johon rahaa mulla kulu 2,50e. 
Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille silitystä karttaville, koska tämä on oikeasti kätevä.
Tässä sitä hienosti höyryttelee tulevaisuudessa villasukat, muut pienet neuleet ja silittelee paidan kaulukset. 


Oikea syyhän tämän silityslaudan tekemiselle löytyy kuvasta, 
arvaatko mikä?


tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)