Eläköön 5-vuotias!

6.2.16



Kiitos Oh, wie nordisch!- blogin Eevalle haasteesta. 
Eevan blogin tarinaan pääset tutustumaan tästä


Bloggaamisen alotin virallisesti vuonna 2011 tammikuun alussa, kun opiskelin kolmatta vuotta sisustustekstiiliartesaaniksi. Olin tuolloin 17-vuotias kapinallinen. Teinilikkailin ärsyttävästi koulusta ja muusta päiväkirjamaisesti, enkä halua siksi lukia vanhoja postauksia. Mut en raski niitä loppuja ennää poistaakaan, koska jostaki on aina lähetty.


Kovasti suomireggaesta innostuneena blogin nimeksi valikoitui maailman pisin ja harhaanjohtavin nimi, Kuninkaan musiikin soittorasia. Olin vasta paria kuukautta aikasemmin alottanu uuen harrastuksen tatuoimisen parissa ja tarkotuksena alunperin oli esitellä omia töitä täällä. Osa niistä turhista antiikkipostauksista blogin alkutaipaleelta, sekä ensimmäinen esittelykirjotelma löytyy täältä edelleen. 

Voi, teini-iän naivius.

Mun bloggaaminen oli hyvin epäsäännöllistä ja ilkeiden kommenttien takia tatuointipostaukset vähitellen jäi. Kuvailin, siteerasin hauskoja juttuja kirjoista, keskusteluista ja listasin sen ajan lempibiisejä, teinityttöilin ja värkkäsin. Kirjottelin vain itelleni. Tilalle tuli muka-artsy valokuvaus, jota aloin alunperin "harrastaa" vuonna 2007 kesällä, kun sain ihka ensimmäisen oman digikameran, Olympuksen, jossa oli pienen pieni lcd-näyttö ja 5 megapikseliä. Huhhuijakkaa, ei monella ollu omaa kameraa sen ikäsenä. 

Mun eka kuva sillä kameralla oli makrokuva voikukasta. 


Tämä blogi on läpikäyny kovasti muutoksia aina nimestä sisältöön. En piä, että tykkäisin blogata vain yhestä tietystä asiasta, kun mun mielenkiinnon kohteet ja tekemiset vaihtelee kausittain.
Blogin nimi rosannaofmay tais vaihtua 2012-2013 välisenä aikana, koska en todellakaan muista mitä muuta tässä ois ollu välissä. Nykynen nimi keksimisen jälkeen tuntu niin omalta ja kotosalta, etten taho sitä pois vaihtaa. Nimi juontuu kappaleesta Rose of may, joka kolahti minnuun niin kovaa, että se oli siinä sitte se.


Käsityöbloggaukseen ajauduin ehkä vähän vahingossa vaikka silti se oli maailman loogisin aihe mistä artesaani vois kirjottaa. Kudoin kyllä ja ompelin, mut olin neulomisessa saati sitte virkkaamisessa ihan paska ja halusin oppia. Tää oli ehkä blogin ja samalla minun koko elämän suurin käännekohta ja muistan sen ihan tarkalleen. Päätin yks päivä koulun jälkeen poiketa Torniossa lankakaupassa hakemassa lankaa ja päävyin ostammaan kaks kerää sandnesin smart superwashia, valkosta ja harmaata. Halusin tehä Totoro-kirjoneulelapaset. Koulussa toiset oppilaat autto minua alkuun ja monen kirosanan jäläkeen se alko joten kuten onnistummaan. Sain yhen valmiiksi ja innostuin maanisesti. Nyt kolmen, neljän vuen jälkeen tässä sitä ollaan ja monen opin kautta tähän on tultu.

  



Toivon, että jatkossa tää blogi pysyy edelleen yhtä monipuolisena, kun tää on alunperin ollukki. En halua saati jaksa jatkossakaan sensuroija omia ajatuksia tai rumaa kieltä, joten anteeksi mut en toellakhan oo pahoillani. Mun blogi ei tule muutenkaan koskaan ikinä sopimaan mihinkään blogiformaattiin.
Rakastan edelleen leipoa, neulon suurin piirtein aina ja nyt kevääseen asti pääsen ensimmäistä kertaa kolmeen vuotteen kutomaan. Katotaan, vieläko likka muistaa mitä koulussa ja harjotteluissa joskus opittiin! Kirjoneulemallien tekemisestä taas innostuneena ajatuksena on korjata joitain vanhoja ideoita ja jatkojalostaa ne oikeiksi neuleiksi asti. Alotin kaikkien suosimasta Karhuneuleesta ja aion jatkaa pöytälaatikko-ohjeisiin. 




Kevvään tullen kaipaan kuitenki tänne bloginki puolelle rohki palion säpinää, onhan tässä jo puolenkymmentä vuotta kasvettu ja kehitytty julukisesti toisten ihmisten silmissä aikuseksi ja ehkä jotakuinki tasapainoseksi lankahamstraajaihmiseksi, jolta ei ikinä lopu ideat, mielipitteet, nurkkien koirankarvat tai ouvot kielikuvat. 

Eläköön, tammikuun 9. päivä oli blogin 5 v synttärit. 

Mitä kivaa keksitään tulevalle vuelle?


Haasteeseen haluaisin ehottomasti mukaan blogit;

♥ Abstrakti 

Säännöt ovat seuraavanlaiset:
  • Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
  • Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
  • Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
  • Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
  • Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi


♥tudiluu

Saatat myös tykätä näistä

3 kommenttia

  1. Ooooo, kiitos haasteesta! Pitääpä alkaa pohdiskelemaan ja kirjottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ko kivvaa! Muista linkata valmis haaste Kototeko-blogiinki :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! :) Kirjoittelin nyt tarinaa blogista ja sen voipi käydä lukemassa täällä: http://a-bstrakti.blogspot.fi/2016/02/abstraktin-tarina.html

    VastaaPoista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)