Bekväm

9/30/2015 05:02:00 ip.


Pinterest-haaste
2

Jotain aivan muuta


Oon ostanu joskus kaks-kolme vuotta sitten FBn kirppiksen kautta parilla kympillä IKEAn Bekväm-keittiökärryn/aputason. Meillä se oli ensin nimenomaan aputaso ja lehtien ja papereitten kerräyspaikka, myöhemmin se majotti myös mikroa. 

Se oli ihan paljas puunvärinen, ei siis mitenkään älyttömän kaunis. Sehän otti käsittelemättömyytensä takia osumaa aika hurjasti meillä ja yks isoin jälki siinä oli kattilan pohjasta jääny valkonen renkula.

Mullon ollu Pinterestissä jo kauan listalla tämä. Nyt on hyä ko on joku pakote tehä, nii tulipa se sitten kans tehtyäki :D Meilä on nyt omalla asunnolla tosiaan remontti menossa, eli se odottaa siellä kiltisti käyttöönottoaan.

DIY Ikea hack:

Halusin jättää omani kuultovalkeaksi. Maalasin sen siis vain kerran vaahtomuovitelan kans valkosella himmeällä (vesiliukosella) pohjamaalilla. Ahtaimmat välit oli ritilöitten takia otettava toki pienellä pensselillä. Maalaus onnistu maalin hajuttomuuen takia ihan sisätiloissa. 
Pöydän kannen käsittelin puuöljyllä muutamia kertoja.

Sen verran myönnän että isä autto jalkojen lyhennyksessä. Tästä lähti siis n. 5cm korkeutta poissa, että mahtuu meiän hobittikeittiön tason alle. Saattaa olla, että lähtee vielä sentti.



Tässä näkyy himmeästi kattilan jättämät jäljet. Renkulan kohalle hoksasin tehä samanlaisen oikein ihqn postimerkin, aiheena Franska.
Sain hellulta projektin ajaksi lainaan kolvia, jonka käyttö oli seki mulle ensimmäinen. Tärisevät käet ei siis haitannee mittään, ko rososeen ja kovin vanhan näköseen, leimattuun lopputulokseen pyrittiin.


Yhessä illassa (ja vähän aamulla) taiteilin siis leiman peittämään rummaa renkulaa.
Ei se vieläkään kaunein oo, mut välttää. Paremmin ku hyvin ;)



Tässä kärryssä oli edelliset omistajat ruuvannee paikalleen talouspaperirullalle paikan, joka on älyttömän käytännöllinen. Tämä kun ottaa paikkansa tulevan keittiötason alla, ei oo paperirulla tiellä pöyvällä pyörimässä.

Taso saa jonku aikaa majottaa meän iki-ihanaa kirpparilta löytynyttä parin euron remonttiradiota.

Tästä tuli älyttömän hyvä mieli ja melekeen kyyneleenki tirautin. Tuntuu, että nyt remontti ja se unelmakoti muotoutuu!


Työnteon ohella minua ilostutti ihana daalia, joka kukkii täällä edelleen viimisiä nuppuja pois ♥

tudiluu!

Saatat tykätä myös näistä

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mieki tykkään, siitä tuli jotenki hauskan kotoisa :D

      Poista
  2. Tosi hieno tuunaus, kaunis ja tyylikäs tuli Bekvämistä! Ja tuo kuvio on ihan piste iin päällä! Meilläkin on nurkassa kulunut Bekväm, nyt tiedän, mitä sille tehdään - kiitos vinkistä ja inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ole hyvä! Kiva jos inspiroi :)

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)

bloglovin'

« rosannaofmay

Kevytyrittäjä

ukkofi_badge2_s.png

Pinterest