Miesten Kiero-sukat
21.10.18
Joka vuosi pyrin sukittamaan aina jonkun sukulaisen.
Kovaa vauhtia kasvavat teinit on yksi suurin sukituksen- ja vaatetuksen kohde. Meillä niitä on lähisuvussa vain yksi ja poika sai kaivaa lankavarastosta itselleen mieluisen langan, josta hän saa sukat.
Langaksi valikoitui upean tumman syklaamin värinen Pirta-sukkalanka.
Ehkä jokseenkin tuntematon lanka saa varmasti paljon ihmetystä, kun ei tosiaan ole Novitan tuottamaa, mutta on markettilanka kuitenkin. Lankaa siis tuottaa Kesko Citymarketeille. Valmistusmaat on vaihdelleet Italian ja Kiinan välillä ja tämä viimeisin myytävä erä on kiinalaista.
Pirtasta olen kirjoittanut useampaankin otteeseen. Hauskin sattuma on, että kirjoitin samoihin vuodenaikoihin kaksi vuotta sitten, saman merkkisestä langasta ja samalle pojalle. Siitä lisää täältä.
Arvelin, ettei lanka kestä, kun tuntuma on ehkä hitusen liian pehmeä ja lanka hötyrää, niin kuin vahvike puuttuisi kokonaan. Kyllä sieltä häiritseviä polyamidisäikeitä kuitenkin neuloessa löytyi ja revin niitä neulonnan lomassa kilpaa koirien karvojen kanssa pois. Lopputuloksesta tuli kuitenkin nuoren miehen jalkaan oikein mukavan näköinen, peruspertsa pienellä twistillä. Miehille on ilmeisen hankalaa tehdä näyttävää ja helppoa. Palmikoihin asti en halunnut mennä, mutta jotain piti saada tylsän joustinsukan koristeeksi. Menin siis siitä, mistä aita on matalin ja onnistuin.
Kiero-sukat
Puikot 3½mm
Silmukoita 48s (12s/puikko)
Lanka Pirta sukkalanka
Langanmenekki 105g
Halusin varteen pienen palmikonkierron, tai kieron, kuten minä sen vahingossa sanoin ja sen nimisiksi nämä sukat jäi. Molempiin sukkin tuli yksi kiero ulkosyrjille. Lanka on edelleen mukava neuloa, joutuisakin. Vastaa paksuudeltaan 7veljestä.
Sukat kotiutuivat vasta tänään, joten käyttökokemuksista raportoin myöhemmin. Itselleni neulomat, samasta langasta tehdyt mökkisukat odottavat myös käyttöönottoa, joista kerron sitten omakohtaisempia kokemuksia.
Mun neuletahti tuntuu kiihtyvän tähän aikaan vuodesta, kun joulu painaa päälle ja varpaita palelee. Onko teillä neuletahti kiristynyt yhtään,
oletteko kausineulojia vai teettekö vain esimerkiksi tarpeeseen?
tudiluu!
6 kommenttia
Hienot sukat ja vitsit minkä väriset! Ihan huikeen kivat. Huolisin itselleni heti :)
VastaaPoistaKiitos kovasti Jani! Näiden väri on kyllä aivan mahtava. :)
PoistaUpean väriset sukat �� mun neulevauhti ehkä hieman hiljenee, mutta ei lopu kokonaan näin loppuvuodestakaan.
VastaaPoistaKiitos! Sulla menee sitten päinvastoin ku mulla :) toki on hyvä pitää tasainen vauhti päällä!
PoistaTämähän on mainio idea, kiitos tästä! Multakin löytyy Pirta-lankaa, mutten ole käyttänyt sitä vielä kunnolla, vain kirjonuelontaan yhden sukkien varsiin…
VastaaPoistaTahti on minulla ympäri vuoden sama :-)
Kiitos ja ole hyvä Eeva! :)
PoistaRisut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)