Messuhype

12.11.18

Tampereen kädentaitomessut on taas ihan nurkan takana! Miten aika kuluukin näin nopeaa. 
Tämä on mun vuoden kohokohta, koska kaikki parhaat asiat tapahtuu marraskuussa ja koko kuukausi tuntuu olevan yhtä juhlaa.

2015

Oon kirjoitellut messuista kolme kertaa aikaisemmin ja nämä on nyt mun neljännet messut, jonne menen blogistina. Ensimmäistä kertaa mulla on nyt kotoa asti mukana ihana ystävä messuilemassa, hotellihuone ja junaliput on ostettu jo kesällä ja säästölipasta kerrytetty vuosi näitä ostoksia varten. Vuoden ajan messuhypet on marinoituneet mun sisuksissa ja nyt on se hetki päästää ne valloilleen.


2016

Kirjoittelin viime vuonna messukävijän muistilistaa, jota päivitin tähän päivään. Viime vuonna opin, että mukavat kengät ei ole tae rakottomuudelle, joten tällä kertaa varaan kassillisen laastareita mukaan!

• Laita mukavat kengät jalkaan
Ota mukaan myös rakkolaastareita.

• Ota reppu, älä olkalaukkua! 
Olkalaukku alkaa nopeasti painaa ja niskahartiajumia en toivo kenellekään noin mukavaa tapahtumaa pilaamaan. Repun paino jakautuu tasaisesti ja jättää kädet paremmin vapaiksi.

•  Varaa matkaan vesipullo
Tänä vuonna messuhalliin on lisätty vesipisteitä ja levähdyspaikkoja. 

• Jos kuvaat messuilla puhelimella, varavirtalähde on hyvä ottaa/ostaa.

• Kysy aina lupa kuvaamiseen

• Varaa mukaan käteistä rahaa
Ehkä vähän itsestäänselvyys, mutta kaikilla näytteilleasettajilla ei ole korttimaksumahdollisuutta.

• Ota etukäteen selvää sinua kiinnostavista näytteilleasettajista ja merkitse ne messukarttaan
Kartta ja tiedot näytteilleasettajista löytyy sivuilta kadentaidot.fi

• Varaa messuille tarpeeksi aikaa ja kiertele rauhassa
Messuilla on väistämättäkin hyvin paljon porukkaa, joten muista pysyä rauhallisena. Mikään ei oo inhottavampaa, ku ihmismassassa olevat tuuppijat.

• Muista hymy ♥


2017

Lähden messuille hyvällä fiiliksellä katselumeiningeissä, koska varsinaista ostoslistaa mulla ei ole. Muille kylläkin, mutta ei itselle. Toki muutama joululahja on etsinnän alla, mutta koko messujen tavoitteena on lähinnä hakea ideoita, inspiroitua ja olla iloinen.

Lauantaina 17.11 on bloggaajien ja lukijoiden tapaaminen 14-15.30 Seminaaritila Marsissa ja pyrin olemaan paikalla tuolloin itsekin. Joten jos tunnistat ja vaikka et, niin tuu jutteleen.


Aikaisemmat messupostaukset voit lukea alta


Aamukampa sanoo että 6 yötä lauantaihin, laskin aivan itse äsken.

tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)