Vuoden 2022 neulebingo

23.12.21


Moikka vaan!

Tämän blogin olemassaolon aikana on kiertänyt jos jokinmoista haastetta. Itse oon tehnyt mm. lankalaihista monta vuotta (ja edelleen), neulelupauksia seuraavalle vuodelle ja nyt neulebingoa.

 Neulebingohan on käytännössä haaste itselle, sekä samalla to do-lista. Sinne voi kirjata itselleen tulevalle vuodelle haasteita, esim uusia tekniikoita tai lankoja. Itse olen tehnyt sekametelisopan kaikkea: minulla on ollut siellä ohjeita, jotka on ollut tarkoitus neuloa, tekniikoita, tapahtumia, lankoja, langan kulutusta, langan ostokieltoa ynnä muuta.  


Mun ihan eka bingo oli tällainen vuonna 2020

Toinen tänä vuonna 2021


Kolmas on ensi vuodelle 2022




Huomaatteko pienen evoluution bingoalustoissa? Tein tänä vuonna pienemmän bingon (4x4), jotta en menettäisi mielenkiintoa neulomiseen ja asettaisi liikaa rajoja luovuudelle. Jos jotain olen oppinut vuosien aikana, niin armollisuutta ja että rajansa kaikella, harrastamisessa ei kuulu tehdä kaikkea pakolla, ns. veren maku suussa.

Tosi monet kohdat ovat samoja, kuin edellisessä bingossa. Minulta jäi esimerkiksi tänä vuonna tekemättä In between dreams-pullover, joten se toistuu ensi vuonna. Toiset olivat vain sellaisia, joista haluan pitää kiinni, kuten neuletapahtuma, lahja, langanostolakko ja neuloin ystävän kanssa.

Tein teillekin bingoalustoja, jotta neulevuoden aloittaminen olisi helpompaa. Voit tallentaa kuvan laitteellesi tai tulostaa alustan ja kirjata joko koneella tai käsin itsellesi sopivat aiheet. Tein pari eri kokoa juuri sinun tarpeisiisi. Ole hyvä ♥





Toivottavasti tykkäätte! Näitä saa vapaasti tallentaa ja käyttää esimerkiksi somessa. Minut voi myös tägätä Instagramissa @rosannaofmay.

Jaan nämä myös IGssä storyihini, joten sieltäkin nämä voi screenshotata, bingopohjat tallentuvat siellä kohokohtiin.

Mukavaa loppuvuotta sinulle!

tudiluu

Saatat myös tykätä näistä

3 kommenttia

  1. Kiitos vielä tätäkin kautta. Suunnitelmat lähtivät heti laukalle. Taidan tehdä kaikille harrastuksilleni oman bingon, eli neulomiseen liittyvien tapahtumien lisäksi tulee kirjallisuusbingo ja luonto-ja kasvimaabingo. Tammikuussa on kirjastossa kirjailijatapaaminen,(jos korona suo) johon minulta tilattiin villasukat, eli osuma kahteen bingopohjaan. Onpas hauskaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista bingo pohjista ❤

    VastaaPoista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)