Meri-Lapin lappalaisten (eli alajaoston) FB-sivuilla valitaan aina kuukauden koira ja huhtikuun koiraksi valittiin minun pieni mölliskä Hilma.
Täyty alkaa tarinoimaan.
Haastaja löytyy mun lähipiiristä sekä myös blogimaailmasta, joten voitte käydä tutustumassa Minna-Marin koirantäyteiseen elämään täällä.
Täällä mun blogissahan Hilman tarina on tuttu, mutta kopioin jutun silti valitsemieni kuvien kera tänne. Mun on pitäny kirjottaa Hilmasta kauan, oonhan jo kirjottanu Miljastaki pitkästi. Tämä vei suurinpiirtein 3,5 vuotta, mutta nyt mun erhe on oikastu.
♥
Elämäni sensaatio Hilma, eli Jehnajan Sensaatio, tuli meille Jehnajan kennelistä marraskuussa 2012 ja oli mulle siis sijoituskoira Marikan kautta. Asuttiin pienessä kerrostaloasunnossa ja opeteltiin elämään koira-arkea.
Hilma osottautu kunnon huliviliksi ja onki pennusta asti rakastanu repiä mm. sukkia yli kaiken. Hihnalenkit ei tuntunu riittävän ja koitettiin kovasti keksiä vaihtoehtoa pikkukoiralle, joka tuhoaa kaiken. Mulle tärkeää oli, että koira pysyy hyvin irti joten alettiin harjotella sitä kovin varhasessa iässä, ku kontakti löyty ja sitten ravattiinki irti kentillä ja penkoilla pallojen perässä. Se on äärettömän oppivainen, vaikka malttia ei tahokaan löytyä. Ääntä silti löytyy näitäki enemmän ja onki kova komentamaan. Hilma siirtyi minun omistukseen kesällä 2014, vaikkei pentuja tehtykään ja siitä tuli samalla minun ensimmäinen ikioma koira.
Hilmalla on aina ollu vähän huono toleranssi lihan kanssa eikä raakaruoka sopinu sille ollenkaan. Ensin ajateltiin sen olevan vaan yksinkertasesti sitä, ettei maha vaan kestä. Loppujen lopuksi 2014 loppuvuonna Hilma turposi aivan valtavasti ilman syytä, meni huonoon kuntoon ja lopetti syömisen. Monen unettoman yön, kymmenen ell. kerran ja ultrien jälkeen epäilynä on, että Hilmalla on maksashuntti, jota ei voi diagnosoida kuin leikkaamalla ja koiran selviämisestä ei ole takeita. 2015 alkuvuodesta lähti pitkä toipuminen ja näin vuosi myöhemmin ei uskois, mitä kaikkea tuo pikkukoira on käyny läpi.
Nykyään Hilma asuttaa rivaripätkää toisen lappalaisen, Miljan, kanssa. Hilma on kotioloissa aina vähän semmonen vaatimaton "no mää nyt vaan oon tässä"-rassukka, joka meinaa jäähä duracell-Miljan varjoon, mutta osaa kyllä sopivan paikan tullen vaatia huomionsa ja todellakin pitää puolensa. Hilman lempipuuhaa on riepottaa Miljaa, kannella sukkia (paras pyykkiapu!) ja se rakastaa rämpiä vuoden ympäri Ylitornion metsissä mökkialueella täysin vapaana, eikä se karkaa minnekään.
Hilmassa sulosinta on se, että se pyytää aina luvan saada tulla sohvalle tai sängylle ja sen hännänpää vipattaa pienesti sohvan nurkan takaa, kun sen nimen sanoo. Hilman häntä heiluttaa koko koiraa, kun se innostuu ja se innostuu helposti. Tuo pieni riitasointu rölli, joka on minun maailman rakkain mölli.
♥
