Puikkokotelo + ohje

19.1.19

Viime marraskuussa ompelin puikkokoteloita ja nyt vasta tajusin, etten minkäänlaista ohjetta niihin kirjoittanut vaikka olisin hyvinkin voinut. Ompelin vielä yhden lisää ja ihan ajan kanssa kuvasin koko prosessin. Ohje on kaksiriviselle puikkokotelolle, jossa on kohdat 2-5mm puikoille ja yksi isompi kohta pyöröpuikoille. Voit ommella näitä mistä tahansa joustamattomasta puuvillasta.

Mitat on sinne päin, oman tarpeesi mukaan voit tehdä minkä kokoisen puikkokotelon tahansa.
Tällä ohjeella valmiin puikkokotelon leveys on noin 38cm.

⋯ Valkoisella palloviivalla merkityt kohdat ovat silitettävät taitteet 
- - - Punainen katkoviiva kuvaa ommelta


Tarvitset:

Päällyskangas 40 x 40cm
Vuorikangas 42 x 40cm
Handmade merkki
Pellavanauhaa



1. Silitä ensin taitteet. Asettele kankaat päällekäin nurjat puolet vastakkain. Jätä vuorikangas päälle ja taita kuvan mukaisesti ensin yhteensä 15,5cm (tai valitsemasi mitta) ja erikseen 1,5cm taite. 
Voit tikata 1,5cm taitteen, jos haluat. Tästä tulee ensimmäinen rivi puikoille. Taita sitten alemman kuvan mukaisesti päällyskangas n. 11cm tai haluamasi mitta. Tästä tulee toinen rivi.

Huomaa, että päällyskangas taitetaan pari senttiä alempaa, kuin mihin vuoripussi loppuu. Taite näkyy yhdessä alemmista kuvista.

Huom! Voit ommella tässä vaiheessa ennen yhteen ompelua handmade merkin päällyskankaan yläreunaan, jos et halua näkyviä ompeleita.



2. Käännä nyt kankaiden oikeat puolet vastakkain. Asettele pellava- tai valitsemasi nauha kankaiden väliin sinulle sopivaan kohtaan. Ompele n. 1-1,5cm päästä reunasta vuorikankaan ympäri suoralla ompeleella. Leikkaa lopuksi yläkulmat ja käännä oikein päin.


3. Silitä nyt päällyskankaan, eli alemman rivin reunat molemmilta puolilta ja tikkaa sitten sentin taite.


4. Ala nyt sovittaa tarvitsemiasi puikkoja vierekkäin vuoripussiin ja käytä apuna viivainta. Minulla pienimmät puikot ovat 2mm. Jätä kuvan mukaisesti milli, pari väliä puikoista ja neulaa paikalleen sekä vuorin että päällyskankaan läpi. 
Vinkki! Tee useampi kolo samalle koolle, mikäli omistat useamman puikkosetin. Yleisimmät koot on varmasti monella 3-3½mm.

Tässä vielä mitat puikkojen koloille, jos haluat ommella sovittamatta puikkoja.

2mm = 1,2cm
2½mm = 1,5cm
3mm = 2cm
3½mm = 2,5cm
4mm = 2,8cm
5mm = 3cm


5. Merkkaa ompeluliidulla kohdat nuppineulan keskelle ja päällyskankaaseen, jos on tarve ja ompele alhaalta ylös: päällyskankaasta kohti ylempää riviä. 
Merkkasin päällyskankaaseen suoran viivan valkoisella geelikynällä. Se ei näy ompeleen alta.


6. Ompele vielä päällyskankaan reunat kiinni, joko käsin tai koneella. Jos et ommellut handmade merkkiä ennen vuorin kiinnittämistä, tee se nyt.
Valmis!



Oon tehnyt näitä nyt itseni lisäksi lahjaksi neuloville perheenjäsenille. Minusta tämä on ihana pikku vieminen ilahduttamaan käsityön ystävää.
Ompele sinäkin!

Ootko sä ommellut jo puikkokotelon, vai ompeletko ehkä sellaisen tämän ohjeen avulla?
Onko sulla joku muu säilytysratkaisu puikoille ja koukuille? Kerro alla!

tudiluu! 

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)