Pienen pojan synttärikakku

8.11.16


Sain kesällä pyynnön, tai siis oikeastaan varauksen tehdä marraskuun alulle täytekakun 
pienen pojan 1 vuotissynttäreille. Aikahan lensi taas siivillä ja viime viikon lopulla sitten tuhersin kakun parissa :) 


Ombre-kakkuja on näkyny paljon ja tämä oli mun yritys petal-pursotustyylissä. Ikävä kyllä en ajatellut kaikkea ihan täysin loppuun asti ja hoksasin, että mulla on vain nestemäistä sinistä elintarvikeväriä, joka tulee ihan satavarmasti pilaamaan kerman rakenteen. 

No ei auta ko paska on jo housussa, niinku minun isä sanois, nestemäisellä mentiin varovasti tippa kerrallaan. Menihän se rakeiseksi, mutta onneksi ei liian. 

Kakusta ei haluttu liian makeaa että pieni poikakin voi sitä syödä, joten täytteenä kakussa oli diplomaattikreemi ja mansikkarahka. Kostutukseen käytin sekamehua.

Ohje diplomaattikreemiin

2½ dl kylmää vettä
1½ dl vaniljakreemijauhetta
1 dl vatkattua vispikermaa

Tee vaniljakreemi pussin ohjeen mukaan. Vaahdota vispi ja kääntele kreemin joukkoon.

Ohje mansikkarahkaan
(24cm Ø & 3 täyteväliä)

2 prk mascarponea
2 prk Valio Eila vaniljarahkaa
300-500g survottua mansikkaa
2 tl vaniljasokeria

Notkista mascarpone ja sekoita joukkoon vaniljarahka ja sokeri. Sulata ja survo mansikat ja anna ylimääräisen nesteen valua. Sekoita mansikat hyvin mascarponerahkaan. Jos haluat täytteestä löysempää, sekoita joukkoon vatkattua vispi- tai kuohukermaa ½-1 dl.


Samalla toiveena oli saada viirikoriste kakun päälle samaa värimaailmaa noudattaen.
Ostin siis pilkullista askartelupaperia ja paperipillejä ja kasasin tämän samalla, kun paistelin kakkupohjia. Tehokasta ajankäyttöä, jos multa kysytään.


Onnea siis pienelle yksivuotiaalle Pertulle!


tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

0 kommenttia

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)