Ommeltu puikkokotelo

28.11.18

Viime viikolla sain idean ommella itselleni puikkokotelon. 
Mulla on ajelehtivia puikkoja ja koukkuja niin monessa eri paikassa ja niin paljon, että päätin tehdä niille nyt oman valtavan säilyttimen.
Into kasvoi ja tein sitten vielä muutaman lisää.



Kaikkiin käytin Almandiinin iloisen värikkäitä japanilaisia kankaita, joista tämän sitruunankeltaisen ihanuuden olen itse ostanut viime vuoden kädentaitomessuilta Tampereelta. Loput kaksi olen saanut.

Itselleni ompelin ison säilyttimen 2-5mm koon puikoille ja jätin kaksi isompaa väliä pyöröpuikoille. Yhdelle koolle tein useamman välin, koska saman kokoisia puikkoja on kertynyt. 3½mm väliköt on tyhjänä, koska kaikki sen koon puikot on tällä hetkellä töissä kiinni.


Seuraavaksi ompelin tästä vaaleanpunaisesta vähän omaani pienemmän puikoille 3-6mm. Harmikseni en muista näiden kankaiden nimiä, mutta muutama metsän eläin näissä vilahtaa. Vaaleanpunaisen pohjavärin kaverina on kiiltäviä yksityiskohtia kuvioissa.



Okran ruskeapohjainen nallekangas oli mun ehdoton lemppari näistä eläinkuosisista kankaista. Tämä kotelo on kaikista pienin, puikoille 3-5mm ja on noin puolet oman säilyttimen leveydestä, noin 27cm. Kuitenkin tähän, kuten muihinkin koteloihin, mahtuu puikelot kahteen riviin nätisti.



Kaikkiin käytin kiinnitysmekanismina samaa pellavanarua, joka on nyt uhkaavasti loppumassa. Jos teillä on vinkata joku ihana nauhakauppa, niin otan erittäin mieluusti ehdotuksia vastaan.

Minkälaisia puikko/koukkusäilytysratkaisuja sulla on? 
Tämä on siitä kiva, että tää reissaa matkassakin jos on lähdössä johonkin! Ei vie paljoa tilaa ja säilyttää melkein kaiken. ♥

tudiluu!

Saatat myös tykätä näistä

6 kommenttia

  1. Tuollainen olisikin itsellekkin tarpeellinen, sillä puikot ovat sekaisin purkissa. Tosi kiva idea ja toteutus. Mukavaa marraskuun loppua :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat. Mun itse tekemät samankaltaisia, paitsi ne suljetaan kahdella napilla.

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen ja varmasti hyödyllinen. Pitää puikot ojennuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Hyödyllinen todellakin, kun puikkoja on oikeasti yli oman tarpeen.. :)

      Poista

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! Olethan asiallinen kommentissasi. Kiitos! :)